Monday, April 30, 2007

Aikakone - Keltainen

Sanat: Anne Koivunen, Alex Ojasti, Heidi Vähäkallio

Ikkunasta kuulen kuinka linnut iloisesti laulaa
Kertoen viestiään meille
Lumet sulaa
ruoho kasvaa
Aurinko saa taas
kaiken muuttaa uudestaan

Kevätsade puhdistaa ja raukeaksi tekee maan
Valo antaa kaikelle aikaa
Unelias mielikin
jo hehkun aavistaa
Iho tahtoo koskettaa

Keltainen toukokuu mikset sä jo tuu
Oon turhaan odottanut tuulta lempeää
Nyt sisään suureen unelmaan tahdon sukeltaa
Ja toivon ettei aika tää tuu koskaan loppumaan

Kesä antaa kaikille onnen tunteen,
Jonka voi säilyttää
Kun pimenee taas syksyinen iltapäivä
Voi kesän muistot lämmittää

Sateenkaaren alla kuljen
taakse talven portin suljen
Kostealla sammaleella seison
Aurinkokin alkaa paistaa
sade vaihtaa kaistaa
Vaihdan mieleen keltaiseen

Keltainen toukokuu mikset sä jo tuu
Oon turhaan odottanut tuulta lempeää
Nyt sisään suureen unelmaan tahdon sukeltaa
Ja toivon ettei aika tää tuu koskaan loppumaan

Kesä antaa kaikille onnen tunteen,
Jonka voi säilyttää
Kun pimenee taas syksyinen iltapäivä
Voi kesän muistot lämmittää

(Keltaiseen mieleen)
(Keltaiseen mieleen)

Keltainen toukokuu mikset sä jo tuu
Oon turhaan odottanut tuulta lempeää
Nyt sisään suureen unelmaan tahdon sukeltaa
Ja toivon ettei aika tää tuu koskaan loppumaan

Keltainen toukokuu mikset sä jo tuu
Oon turhaan odottanut tuulta lempeää
Nyt sisään suureen unelmaan tahdon sukeltaa
Ja toivon ettei aika tää tuu koskaan loppumaan

Kesä antaa kaikille onnen tunteen,
Jonka voi säilyttää
Kun pimenee taas syksyinen iltapäivä
Voi kesän muistot lämmittää.

Sunday, April 29, 2007

Ismo Alanko - Kriisistä Kriisiin

Sanat: Ismo Alanko

Ei auta peräruiskeet
Ei poisto amalgaamin
Ei tv-shopin tyynykään, se anatoominen
Ei auta voimajooga
Ei auta sorkkarauta
Ei auta ruoho eikä aerobic
Yritin myös nyrkkeilyä, bodausta ja pyöräilyä
Meditoin ja paastosin ja uin ja rakastuin ja
Opiskelin kieliä ja luin filosofiaa
Harrastin runoutta ja teatteria

Sänkyyn kömmin allapäin, en saa nyt unta en
Olen ystävien kesken yksinäinen
Aamulla en jaksa nousta päivään hilpeään olen liian hauska yrittämäänkään

Mut mä liikun kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin
Tahdon ettei mikään ois kuin ennenkin
Kuljen kriisistä kriisiin enkä löydä apua
Onnen sirpaleet mua haavoittaa ja saa
Kriisiin (3x)

Ei auta bingolotto
Ei auta viinan otto
Ei auta jumalauta ei, mitä mä teen?
Teen retken meren rantaan tuulipuku suojan antaa
Ulkoiluhan rauhoittaa, sehän on hauskaa
Syön piirakan, kiroan sen makua
Vedän keuhkoihin merituulen löyhkäävän hien

Sänkyyn kömmin allapäin, en saa nyt unta en
Olen ystävien kesken yksinäinen
Aamulla en jaksa nousta päivään hilpeään olen liian hauska yrittämäänkään

Ja mä liikun kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin
Tahdon että kaikki ois kuin ennenkin
Kuljen kriisistä kriisiin enkä löydä apua
Onnen sirpaleet mua haavoittaa ja saa
Kriisiin (3x)

Kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin
Tahdon ettei mikään ois kuin ennenkin
Kuljen kriisistä kriisiin enkä löydä apua
Onnen sirpaleet mua haavoittaa ja saa
Kriisiin (3x)

Saturday, April 28, 2007

Anssi Kela - Mikan faijan BMW

Sanat: Anssi Kela

Lauri, jälkeen vuosien
Soitti kysyäkseen:
"Kerättäiskö jengi kasaan
Ei olla nähty pitkään aikaan
Ja muistatko sen bemarin
Äijällä on se vieläkin
Miksei mentäis sillä kaupunkiin
Tehtäis kaikki niin kuin ennenkin"

Ja niin istun uudelleen
Penkkiin vanhan BMW:n
Mika ajaa tietenkin
Se on sen faijan auto
Mika meistä hiljaisin
Lauri taas kovaäänisin
Rami kantakirjamaanikko
Minä joukon romantikko

Mikan faijan BMW:n
Pyörät pyörii uudelleen
Se vielä kerran kuljettaa
Vanhan jengin juhlimaan
Mikan faijan BMW:n
Pyörät pyörii uudelleen
Vaikka on kaikki kohdallaan
Ei mikään ole ennallaan

Viimeksi kun tavattiin
Ramin kanssa kovaa tapeltiin
Nyt se mua selkään läimäyttää
"Nasta nähdä vanhaa ystävää"
Mika hiljainen on edelleen
Huhu kertoo että HIV:n
Se olis saanut vaimoltaan
Mutta kukaan ei kysy suoraan

Ja Lauri on nyt liikemies
Tekee miljoonia, kukaties
Ei ennen juonut tippaakaan
Nyt ekana meistä sammaltaa
Ja kiroo paskaa elämää
Sanoo ettei jaksais yrittää
Ja kaikki ovat hiljaa
Harvinaisen hiljaa

Mikan faijan BMW:n
Pyörät pyörii uudelleen
Se vielä kerran kuljettaa
Vanhan jengin juhlimaan
Mikan faijan BMW:n
Pyörät pyörii uudelleen
Vaikka on kaikki kohdallaan
Ei mikään ole ennallaan

Ja kyllähän me hauskaa pidettiin
Kaikki vanhat mestat kierrettiin
Monia vaan ei ole enää
Nyt Musarikin kasvaa heinää
Ilta arvoisensa päätöksen
Sai kun Rami iski huonon naisen
Toistemme perään huudeltiin
"Tämä täytyy tehdä uudelleen"

Viikko tästä eteenpäin
Ja Mikan kaupungilla näin
Kyyneleitä silmissään
Sanoi: "Lauri hengen itseltään...
Se eilen löydettiin
Kuolleena Lauri löydettiin
Ei viestiä
Ei mitään"

Mikan faijan BMW:n
Pyörät pyörii uudelleen
Se vielä kerran kuljettaa
Vanhan jengin juhlimaan
Mikan faijan BMW:n
Pyörät pyörii uudelleen
Vaikka on kaikki kohdallaan
Ei mikään ole ennallaan
Ei enää milloinkaan
Mikään ole ennallaan.

Friday, April 27, 2007

Riistetyt - Kukaan Ei Välitä

Sanat: Lasse Aaltonen

Sä et voi nousta vastarintaan
sä et voi kapinoida
vain tanssia systeemin tahdissa
jonka ne tekivät sulle

Paskat ne välittää
Niille on tärkeempää
tapella keskenään
ja voittaa valtaa

Ne rakentaa rikkautta
ja tekevät lisää köyhyyttä

Yhteiskunta on naula arkkuusi
hautaavat sut likaan
Olet vitun lihanukke
niiden valtapelissä

Ne jakaa rahaa
sotaan ja aseisiin
vaikka omassa maassa
ei kaikilla ole edes kotia.

Riistetyt - Sun Elämä, Mun Kuolema

Sanat: Lasse Aaltonen

Systeemin tukipylväät haudallani tanssivat
kun verimereen ampuivat alas elämäni
Täältä tullaan kuolema
mutta en aio yksin hukkua
Tajuatko sä?
Synnyimme kurjuuteen
Synnyimme kuolemaan
Synnyimme taisteleen
jokapäiväisestä leivästä
Ja viha kasvaa syödessä
Sun Elämä on mun Kuolema
Sun Elämä on mun Kuolema.

Wednesday, April 25, 2007

Hootenanny Trio - Esplanadi

Sanat: Keijo Räikkönen

Sinä yönä minä itkin yksin murheissain.
Kuljin Esplanaadia pitkin, vettä satoi vain.
Oi, veljet, taisin mennä
juomaan Kappeliin.
Kun whisky valui päähän
lainkaan katsomatta säähän,
niin taisi multa huolet, murheet kaikki mennä pois,
taisivat mennä pois.

Aamulla kun palasin ja kiristelin vyötä,
sanoi talonmies hyvän huomenen mut minä "Hyvää yötä".
Ja painuin pehkuihin,
vähän ohimoita koittelin.
Sillä niin olin sairas mies kuin
mies voi olla kukaties, kun
surujansa mukanansa raahaa meni minne vain,
meni minne vain.

Illalla mä sitten heräsin, kun ikävästi puhelin soi.
Kuulokkeen korvaani keräsin ja sanoin "Oi oi voi",
Sillä päätäni särki niin,
että jyske kuului Hampuriin.
Sillä niin olin sairas mies kuin
mies voi olla kukaties, kun
surujansa mukanansa raahaa meni minne vain,
meni minne vain.

Olin potkut saanut työstäni, sen sieltä kuulla sain.
Silloin jostain vintin komerosta matkalaukun hain.
Ei ollut rahaa ruokaan,
ei juomaan, asuntoon.
Niin olin köyhä kuin kirkonrotta,
tää maailma ei mua ymmärrä, ihan totta.
Sillä täytyyhän joskus munkin saada olla surullinen,
olla surullinen.

Lähdin siitä sitten matkustamaan kohti mummolaa,
mut kengät kului loppuun jo ennen Hollolaa.
Mut eivät ihmiset mun pyynnöistäni huolineet,
ei välittäny mun surustain,
vaan sanoivat "Hän menköön sosiaalihuoltoon
ja jos ei niin kukaties vaikka kuolkoon".
Mut minä kun en mistään sellaista löytänyt niin jatkoin mummolaan,
paljasjaloin vaan.

Aamulla, kun aurinko nousi ja lumi peitti maan,
poliisi joutui kuolleen miehen tieltä kantamaan,
ettei autot kolhiintuisi,
eikä ihmiset kauhistuisi.
Siis jos joku suruistansa piittaa,
niin silloin ne kaikki merkit kuolemaan jo viittaa,
kun tässä elää maailmassa niin ylen ihanassa
hyvinvointivaltiossa.

Tuesday, April 24, 2007

Ismo Alanko - Vittu Kun Vituttaa

Sanat: Ismo Alanko

Mua itketti kun olin vauva
lapsena keljutti
sitten musta tuli nuori
ja alkoi vituttaa

Mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa

Älä loihe mulle lausumaan
kauniita sanoja
älä saatana tule antamaan
mitään vitun tukea

Anna olla kun poikaa vituttaa
anna olla aamusta iltaan
vitutus on otettava kokonaan
silloin kun vituttaa

Työnnä positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa
vittu kun vituttaa.

Monday, April 23, 2007

Juice Leskinen - Paperitähdet

Sanat: Juice Leskinen

Unta jokainen katsoo, kaikki tähtiin kurkottaa
kaikki tahtoo mainetta ja elämää helpompaa
Moni saakin kartalta paikan ja autot tyylikkäät
ja kun katsot lehtiin eilisiin heistä nimet siellä näät

Taas muistan Olavi Virtaa, niin lujaa eli hän
ja nähtyänsä kaiken hän näki enemmän
Hänen kunniansa vietiin, hälle jäi vain maineen ies
ja kun hän oli jo valmis luopumaan vielä saapui myyntimies

Kaikki tähdet näät kun katsot lehtiin eilisiin
toiset kuolivat pois, toiset elävältä haudattiin
Toiset nousivat itse ja toiset nostettiin
toiset julmasti myytiin, toiset siististi ostettiin

Ei Tauno Palo koskaan menettää vois karismaa
vaikka lojuis kaatopaikalla ja dokais kolinaa
Vesku Loiri kaatuu hienosti ja hilpeästi laulaa hän
ja kaikki muutkin kansallispankistaan aina löytää ystävän

Ville-Veikko iskee silmää aina naisen nähdessään
Spede kertoo vitsin mojovan vaikka leikkaisit sen pään
Mutta kuka muistaa Ursulaa, hän täysin unohtui
hänkö oli vain missi muovinen, jolle roistot liiviin ui

Kaikki tähdet näät kun katsot lehtiin eilisiin
toiset kuolivat pois, toiset elävältä haudattiin
Toiset nousivat itse ja toiset nostettiin
toiset julmasti myytiin, toiset siististi ostettiin

Unta jokainen katsoo, kaikki tähtiin kurkottaa
ja kaikki haluaa rahaa, ja elämää kuuluisaa
Ja ne joilta se kenties onnistuu pankoot ristiin sääriluun
sillä etusivun tähteä eivät suojaa sivut muut

Voi kun elämä oisikin pelkkä aikakauslehti vain
onnellista ihmistä täynnä viikottain
Eihän paperitähdet oikeasti sammu pois
eikä paperitähden loisto tuskaa tois

Kaikki tähdet näät kun katsot lehtiin eilisiin
toiset kuolivat pois, toiset elävältä haudattiin
Toiset nousivat itse ja toiset nostettiin
toiset julmasti myytiin, toiset siististi ostettiin

Lalalaalaa, lalalalalaa, lalalaalalaa
Lalalaalaa, lalalalalaa, lalalaalalaa

Eihän paperitähdet oikeasti sammu pois
eikä paperitähden loisto tuskaa tois

Voi kun elämä oisikin pelkkä aikakauslehti vain
onnellista ihmistä täynnä viikottain
Eihän paperitähdet oikeasti sammu pois
eikä paperitähden loisto tuskaa tois.

Sunday, April 22, 2007

Mokoma - Takatalvi

Sanat: Marko Annala

Saapuu takatalvi
Takatalvi takatalvi takatalvi

Luulin kinosten jo vihdoin sulaneen
Ja valon auringosta tuoneen elämän lahjaksi luoduilleen
Ei luulo tiedon väärtinä voi olla omillaan,
Kun takatalvi kiroiksi on tullut päälle maan

Näin saapui takatalvi
Takatalvi takatalvi takatalvi

Toivoin jaksavani vielä kevääseen,
Laitoin köyden syrjään, käsin kohmeisin sen etsin uudelleen
Ja lumi teki helvetin jäisen eteiseen,
Jossa pakkasukko kädenväännössä vei erän viimeisen

Näin saapui takatalvi
Takatalvi takatalvi takatalvi

Saapuu takatalvi
Takatalvi takatalvi takatalvi.

Saturday, April 21, 2007

Miljoonasade - Marraskuu

Sanat: Heikki Salo

Marraskuu
eilen torin laitaan kasvoi
mandoliinipuu

Marraskuu
nyt on sen kuoreen kirjoitettu
beibi I love you
mä kapakassa juopottelin
sylissäni dinosauriin luu

Marraskuu
tänään huoneeni mä sotkin
kun sua taas niin ikävöin
nyt kaipuun kaatopaikkaa täällä
kuivakurkku rotta isännöi

Ohi syyskuun
läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan
päivät niinkuin varisparvi
raahautuu

Mua vaivaa
ikävistä ikävin
milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä
voi yksinäisen miehen viedä
marraskuu

Marraskuu
taas tv syliin paiskoo
palavia halkojaan

Marraskuu
käy ihmiskunta sormi suussa
kansakouluaan
vaan eihä täällä liekit uhkaa
täällä pikkuhiljaa pohjaan poltetaan

Marraskuu
kaiken tämän keskellä sua
hiljaa ikävöin
mä Topin kanssa kellarilla
ristinollaa pelaan päivin öin

Ohi syyskuun
läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan
päivät niinkuin varisparvi
raahautuu

Mua vaivaa
ikävistä ikävin
milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä
voi yksinäisen miehen viedä
marraskuu

Ohi syyskuun
läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan
päivät niinkuin varisparvi
raahautuu

Mua vaivaa
ikävistä ikävin
milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä
voi yksinäisen miehen viedä
marraskuu

Ohi syyskuun
läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan
päivät niinkuin varisparvi
raahautuu

Mua vaivaa
ikävistä ikävin
milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä
voi yksinäisen miehen viedä
marraskuu.

Friday, April 20, 2007

Lastumäki Leo, Tynell Jaana, Tynell Tiina - Ratiriti ralla

Sanat: Maija Konttinen

Ratiriti ralla, tuli talvihalla,
kuuraparta tuiskutukka,
lumiviitta harmaasukka.
Ratiriti ralla, sellainen on halla.

Ratiriti ralla, mistä tuli halla?
Tuolta Pohjan tuntureilta,
Lapin lasten laitumilta.
Ratiriti ralla, sieltä tuli halla.

Ratiriti ralla, mitä teki halla?
Puhui metsät puhtahiksi,
jäät ja järvet kantaviksi.
Ratiriti ralla, sitä teki halla.

Ratiriti ralla, hyvin teki halla.
Saapi lapset lasketella,
luistella ja lauleskella.
Ratiriti ralla, kiitoksia halla.

Thursday, April 19, 2007

Zen Café - Mies Jonka Ympäriltä Tuolit Viedään

Sanat: Samuli Putro

Se ei kätellessä katso silmiin
jos se puhuu niin se puhuu hiljaa
sil on hiukset niin kuin heinäpelto
talven jälkeen huhtikuussa
Jos se kävelee sen jalat liikkuu
ja sen kädet menee takin taskuun
siel on tupakat ja tikkuaski
lompakko on housun taskussa

Mies jonka ympäriltä tuolit viedään
mies jonka etunimi mieleen ei jää
mies jonka kasvot ovat raastinrautaa hioneet
Mies jonka ympäriltä tuolit viedään
mies jonka sukunimi mieleen ei jää
mies jonka talossa on suorat seinät ja tapetit

Se ei hymyile ja jos se nauraa
se on useimmiten väärä paikka
se on elokuvan loppukohtaus
sankari saa vihdoin naisen
tälle naiset eivät juuri niiaa
mies ei liehittele eikä riiaa
se on vähän että yksi tanssi
sitten ehkä vielä saatille

Mies jonka ympäriltä tuolit viedään
mies jonka etunimi mieleen ei jää
mies jonka kasvot ovat raastinrautaa hioneet
Mies jonka ympäriltä tuolit viedään
mies jonka sukunimi mieleen ei jää
mies jonka talossa on suorat seinät ja tapetit

Jos se itkee, sen silmät kostuu
ja kädet nyrkkiin puristuu
Jos se puhuu, niin se puhuu hiljaa
ja katse hiekkaan sekoittuu

Mies jonka ympäriltä tuolit viedään
mies jonka etunimi mieleen ei jää
mies jonka kasvot ovat raastinrautaa hioneet
Mies jonka ympäriltä tuolit viedään
mies jonka sukunimi mieleen ei jää
mies jonka talossa on suorat seinät ja tapetit.

Wednesday, April 18, 2007

Dingo - Levoton Tuhkimo

Sanat: Pertti Nieminen

Juot ja katselet vieraisiin pöytiin
Salaa vilkaiset itseäsi peiliin
Pikimustat tähdet tuijottaa takaisin
Toivot, että joku huomaisi sinutkin

Pöydässäsi ei oo yhtään ystävää
kaikki tietää sun tuhkimotarinas nimeltään
Ennen taivas oli avoinna sinullekin
kunnes paha sormi tavoitti karkurin

Ja elämä on helppoa silloin, kun on joku,
josta pitää kii
Ei tarvitse mennä nukkumaan itkeäkseen
itsensä unelmiin
Ja elämä on päivästä päivään vieraiden
pilkkaa sinullekin
Päivästä päivään levoton tuhkimo tekee
itsestään marttyyrin

Illan värivalot on kaikille juhlaa (jaa jaa jaa)
kynttilöitä syttyy ja pidetään hauskaa
Vasen jalkasi hakkaa rytmissä musiikin
Valot eivät vain loista kasvoille sankarin

Ilta pimenee ja ihmiset lähtee pois
Sä et lähtis nyt kun aikaakin vielä ois
Ulkona sua oottaa lohduton huominen
Rakkauden hinta on nimensä veroinen

Ja elämä on helppoa silloin, kun on joku,
josta pitää kii
Ei tarvitse mennä nukkumaan itkeäkseen
itsensä unelmiin
Ja elämä on päivästä päivään vieraiden
pilkkaa sinullekin
Päivästä päivään levoton tuhkimo tekee
itsestään marttyyrin.

Tuesday, April 17, 2007

Juice Leskinen - Toisinajattelija

Sanat: Juice Leskinen

On helppoa olla samaa mieltä
on helppoa olla mieletön
vaan enemmän löytää kun poikkeaa tieltä
ja oikaisee läpi metsikön

Miten ajattelen jos en ajattele toisin
mihin häkkiin lensinkään
miten ajattelen jos en ajattele toisin
ajattelenko ensinkään

On helppoa mennä joukon mukaan
on helppoa mennä minne vaan
vaan kysyä sopii oppiiko kukaan
siellä ajattelemaan

Miten ajattelen jos en ajattele toisin
mihin häkkiin lensinkään
miten ajattelen jos en ajattele toisin
ajattelenko ensinkään

On helppoa kun ei päätään vaivaa
on helppoa olla huoleton
on helppoa takapuoltaan kaivaa
ja olla sukupuoleton

Miten ajattelen jos en ajattele toisin
mihin häkkiin lensinkään
miten ajattelen jos en ajattele toisin
ajattelenko ensinkään

Miten ajattelen jos en ajattele toisin
mihin häkkiin lensinkään
miten ajattelen jos en ajattele toisin
ajattelenko ensinkään.

Monday, April 16, 2007

Leevi And The Leavings - Pohjoisen Taivaan Alla

Sanat: Gösta Sundqvist

Mun isä oli köyhä kirvesmies
ehkä saha oli tylsä
kenties höylä liian terävä
Sitä kännipäissään heräävä äijä pohti ain

Joka joulu tuli turpaan
joskus meinas tulla puukosta
mies voi kuolla suukosta
usein kuulla sain

Pohjoisen taivaan alla
kituutteli köyhä kansa
rikkailta lainaamalla
toteutti toiveitansa

Avoin jaloin halki Afrikan
meidän kylä piti jättää
kun imi kuivuus vedet kaivosta
nääntyneenä raivosta
päätin heimon johdattaa
sinne missä oli vettä
missä järvet jäätyy talvella
nyt on muiden aika palvella
meitä vuorostaan

Pohjoisen taivaan alla
kituutteli köyhä kansa
rikkailta lainaamalla
toteutti toiveitansa

Hellekypäräni kestää säteilyn
kuvakortin pistin kotiin
laitoin terveisiä Andeilta
kun nuoren neidon lanteilta lohdutusta hain
Miten ohut on se kerros, jotain otsonia
on arvoitus
nyt kun irtoaa jo karvoitus
kun ihosyövän sain

Pohjoisen taivaan alla
kituutteli köyhä kansa
rikkailta lainaamalla
toteutti toiveitansa.

Sunday, April 15, 2007

Sleepy Sleepers - Nokialainen nuoriso-ohjaaja

Sanat: Sakari Järvenpää

Napakasti kallo kajahtaa
Mistä jälkiä ei silti jää
Ei kestä sitä monen pää
Sitä autolla kuskaa kaksi apinaa
Liikennesuunnat sillä ohjataan
Se väkijoukot hajoittaa
Ja pilaa aina tunnelman
Sitä autolla kuskaa kaksi apinaa

Se on musta ja mulkun kädessä
Se väkijoukot hajoittaa
Se on musta ja mulkun kädessä
Kuka se oikein on?

Se on nokialainen nuoriso-ohjaaja
Se on nokialainen nuoriso-ohjaaja

Kummasti se rauhoittaa
Mukavasti tainnuttaa
Sen tapaa myöskin putkassa
Sitä autolla kuskaa kaksi apinaa
Jalkapohjat turruttaa
Mistä jälkiä ei silti jää
On kimmoisa ja kiiltävä
Sitä autolla kuskaa kaksi apinaa

Se on musta ja mulkun kädessä
Se väkijoukot hajoittaa
Se on musta ja mulkun kädessä
Kuka se oikein on?

Se on nokialainen nuoriso-ohjaaja
Se on nokialainen nuoriso-ohjaaja

Se on musta ja mulkun kädessä
Se väkijoukot hajoittaa
Se on musta ja mulkun kädessä
Kuka se oikein on?

Se on nokialainen nuoriso-ohjaaja
Se on nokialainen nuoriso-ohjaaja

Napakasti kallo kajahtaa
Mistä jälkiä ei silti jää
Ei kestä sitä monen pää
Sitä autolla kuskaa kaksi apinaa
Liikennesuunnat sillä ohjataan
Se väkijoukot hajoittaa
Ja pilaa aina tunnelman
Sitä autolla kuskaa kaksi apinaa
Kummasti se rauhoittaa
Ja mukavasti tainnuttaa
Sen tapaa myöskin putkassa
Sitä autolla kuskaa kaksi apinaa
Jalkapohjat turruttaa
Mistä jälkiä ei silti jää
On kimmoisa ja kiiltävä
Sitä autolla kuskaa kaksi apinaa.

Saturday, April 14, 2007

Eppu Normaali - Poliisi Pamputtaa Taas

Sanat: Mikko Syrjä

Poliisi ajaa sinisellä autolla, uaa, sinisellä autolla
Poliisilla on pillit katolla, uaa, pillit katolla
Poliisi pamputtaa kumisella pampulla, uaa, kumisella pampulla
Poliisi uhkaa ihmisiä putkalla, uaa, ihmisiä putkalla

On mukavaa ajaa sinisellä autolla, uaa, sinisellä autolla
Mukavaa pamputtaa kumisella pampulla, uaa, kumisella pampulla

Systeemin vartija se poliisin on työ
Poliisi hippejä pampulla lyö

On mukavaa ajaa sinisellä autolla, uaa, sinisellä autolla
Mukavaa pamputtaa kumisella pampulla, uaa, kumisella pampulla

Poliisi ajaa sinisellä autolla, uaa, sinisellä autolla
Poliisilla on pillit katolla, uaa, pillit katolla
Poliisi pamputtaa kumisella pampulla, uaa, kumisella pampulla
Poliisi uhkaa ihmisiä putkalla, uaa, ihmisiä putkalla.

Friday, April 13, 2007

Eppu Normaali - Poliisi Pamputtaa

Sanat: Mikko Saarela

Miksei kukaan enää juo punkkua puistossa?
Miksei kukaan enää soita hanuria kadunkulmassa?
Miksei kukaan enää kaduilla hymyile?
Miksei kukaan enää siellä edes kävele?

Syynä on poliisi, paskajalat kadun valtasi
ei ihmiset oo turvassa, sillä poliisi pamputtaa

Jos pikkupojat ajaa mopolla kaks päällä
niin ei varmaankaan poliisikaan pamppujansa säästä
Ja jos myöhään tulet kotiis iltakaljoiltas
niin et varmaankaan voi välttyä mustalta maijalta

Syynä on poliisi, paskajalat kadun valtasi
ei ihmiset oo turvassa, sillä poliisi pamputtaa.

Thursday, April 12, 2007

Juice Leskinen - Poliisikouluun

Sanat: Juice Leskinen

Jos sun faija sua hakkaa yhtenään
ja sanoo ettei susta ole mihinkään

Tule poliisikouluun [poliisikouluun]
poliisikouluun [poliisikouluun]
siellä ihmistä opetetaan palvelemaan

Jos et mistään muualta duunia saa
ja osaa lukea tai osaa kirjoittaa

Tule poliisikouluun [poliisikouluun]
poliisikouluun [poliisikouluun]
siellä ihmistä opetetaan palvelemaan

Jos et tiedä miten hasista saada vois
käy peruskoulu vain, jätä lukio pois

Ja tule poliisikouluun [poliisikouluun]
poliisikouluun [poliisikouluun]
siellä ihmistä opetetaan palvelemaan

Hajaantukaa!

Uaa
Uaa
Uaa
Uaa
Uaa

Jos vallan kahvaan kovasti sua haluttaa
ainoastaan osaat koiraa taluttaa

Tule poliisikouluun [poliisikouluun]
poliisikouluun [poliisikouluun]
siellä ihmistä opetetaan palvelemaan

Poliisikouluun [poliisikouluun]
Poliisikouluun [poliisikouluun]
Poliisikouluun [poliisikouluun]
Poliisikouluun [poliisikouluun]

Siellä ihmistä opetetaan palvelemaan.

Wednesday, April 11, 2007

Irwin Goodman - Poliisi on pop

Sanat: Vexi salmi

(Puhuen)
Kun mä olin vielä semmonen pikkuinen poika,
niin kaverit kysyi multa mitä mä alan tehdä isona
mä sanoin mä alan poliisiks, kaverit kysy no miks?

Katso silloin mä saan tehdä
aivan mitä tahdon
Tuo siniharmaa virkapuku kuin
sädekehä on

Sen virkamerkki korvaa
missä järki tekee lakon
Mitäs muuta tarvitaan kuin
osaan antaa sakon

Kyynelkaasu sekä pamppu
auttaa lain sanaa
ja palokunta saapuu, jos tulee
hulinaa tai palaa

Jos joku rohkeaa kysyä
noh kukas viulut maksaa
lisä vettä niskaan
tää on kovaa lain taksaa

Silloin voin kuin kuningas
mä keski tietä kulkee
vain pelkkä käden nosto
koko liikenteen sulkee
jos joku alkaa mulle siinä
suutaan vielä soittaa
kamarilla voin hän sitten
kuntoansa koittaa

Niin kuin huomaat
voin mä tehdä
aivan mitä tahdon
Tuo siniharmaa virkapuku
kuin sädekehä on

Sen virkamerkki korvaa
missä järki tekee lakon
Mitäs muuta tarvitaan kuin
osaan antaa sakon

(Puhuen)
siks mä aloin poliisiks
helppo homma
pikavoitto sinne, pikavoitto tänne.

Tuesday, April 10, 2007

Ismo Alanko - Taiteilijaelämää

Sanat: Ismo Alanko

Kolme grammaa hasista on päiväannoksein
amfetamiinia muutama viiva livahtaapi yksintein
lähdenpä tästä nappaamaan parisenkymmentä
tuoppia kun janottaa näin yösyömmellä

Liikaa, vain vähän liikaa on riittävä annokseni
liikaa, vain vähän liikaa mä tartten ravinnokseni
taas kohtuuttomasti täytyy pian rakastuu

Päivät pannaan aamulla pulkkaan oli sitä lunta eli ei
pulkalla Plutoon painellaan, ei kelpaa rillumarei
kokaiini, LSD, ecstasya, juu
aina raikas Koskenkorva välipalana maistuu

Liikaa, vain vähän liikaa mä sieniä napostelen
liikaa, vain vähän liikaa mä rauhoitun pillerien kanssa
joka yö kun liikaa minä rakastun

Taiteilijaelämää, minä, Meller ja Morrison
taiteilijaelämää, nimeni historian kirjoissa pian on
taiteilijaelämää, niin kuin Eino, Pena sekä John
taiteiljaelämää, historian kellastuneet lehdet puista putoaa
ja lumi peittää maan

Huomenna täytyy jostain hoitaa ripeästi valuuttaa
apurahat juoksee nopeammin kun rokkari raahustaa
lasten säästöpossut täytyy avata vasaralla
tai kylttyyri kykkii housut kintussa pusikossa paskalla

Liikaa, taas tunnen karmivan kriitikon ahdistavan
liikaa, se vaatii liikaa mun pieneltä sielultani
taas kohtuuttomasti täytyy pian rakastuu

Taiteilijaelämää, minä, Meller ja Morrison
taiteilijaelämää, niin kuin Eino, Pena sekä John
taiteilijaelämää, nimeni historian kirjoissa pian on
taiteiljaelämää, historian kellastuneet lehdet puista putoaa
ja lumi peittää maan.

Monday, April 9, 2007

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit - Viimeisellä rannalla

Sanat: Juha Lehti

Isä seisoo rannalla, ja ase kourassa myrskyä odottaa
Äiti painaa pikkusiskon syliin, kun taivas oudosti iltaisin punertaa

Veljestä kuulin viimeksi kun tuli kirje vierailta mailta
Kertoi voivansa hyvin, mutta sanoi että tilanne näyttää täällä myös pirun pahalta

Tää on kymmenen tikkua laudalla
Me ollaan piilossa viimeisellä rannalla
Eikä kukaan meitä enää etsi, tää on tyhjä ja loputon leikki
Ja vain tuuli kuiskaa: "Kaikki pois piiloistaan"

Setä on jotenkin sekaisin, se istuu liiterissä ja itkee ja nauraa
Syyttää välillä Saatanaa ja Jumalaa ja sanoo: "Nyt meitä syntisiä rangaistaan"

Naapurissa on oudon hiljaista, on verhot olleet kiinni jo viikon
Isä kielsi käymästä siellä sanoi: "Tehneet mitä tehneet, se niiden asia on
Oma asia on"

Tää on kymmenen tikkua laudalla
Me ollaan piilossa viimeisellä rannalla
Eikä kukaan meitä enää etsi, tää on tyhjä ja loputon leikki
Ja vain tuuli kuiskaa: "Kaikki pois piiloistaan"

Minä olen vasta seitsemän mutta silti mä jotain jo ymmärrän
Kun tv on mykkä ja radiossa kuulin, uutisten lukijan itkevän

Ne puhuu jostain pilvestä joka matkalla on vielä tänne päin
Pikkusisko kysyi: "Montako päivää jouluun?"
Ja isän silmiään pyyhkivän näin, silmiään pyyhkivän näin

Tää on kymmenen tikkua laudalla
Me ollaan piilossa viimeisellä rannalla
Eikä kukaan meitä enää etsi, tää on tyhjä ja loputon leikki
Ja vain tuuli kuiskaa: "Kaikki pois piiloistaan"

Sunday, April 8, 2007

Juice Leskinen - Ekumeeninen jenkka

Sanat: Juice Leskinen

Sitä pastori katteli kummissaan
kun kirkossa näytti niin vaisulta
oli mummoja muutama tunnissaan
kun kuorsaus karkasi haisulta

Kävi leimahdus pastorin aivoista
miksi saarnata helvetin vaivoista
Turha kirkon on kätkeä kilpeen pää
evankeljumi vois olle hilpeempää

Siispä tuumasta toimeen ja sarvista
tarttui härkää ja jännitti joustansa...

Oli saarnansa nyt monipuolista
että itte ja saarnastuolista
lauloi jenkan ja löysäsi kaulusta
Jeesus hurrasi alttaritaulusta

Kertoi Jeesuksen ihmetoimista
esimerkkinä vaikkapa Kaanaan häät
He uskoivat Jumalan luomaksi
vettä loihti Hän hääjuhla juomaksi

Oli Pietari pitkällä siimalla
Genesaretin suurella järvellä
rajumyrsky kun yllätti viimalla
oli Pietarin purren se tärvellä
Huusi Pietari" Pois piru merrasta"
meripelastus kiinni on Herrasta
Kukaan Jeesusta tullut ei saatille
vettä pitkin Hän tallusti paatille

Mutta piispa kun on mustasukkainen
hän syytteli Jumalan pilkasta
Sinä pastori liehuvatukkainen
voisit sääntöjä pikkasen vilkasta...

Saturday, April 7, 2007

Leevi And The Leavings - Poika Nimeltä Päivi

Sanat: Gösta Sundqvist

Mä kerroin kaiken jo kirjeessäin
Jos en lähde niin petän itseäin
Lähdin kiertämään maailmaa
Pikkukaupungin kadut mua ahdistaa

Olin poika nimeltä päivi
Enkä tiennyt oonko romeo vai julia
Olin poika nimeltä päivi
Tahdoin vain suudella sun maalattuja huulia

Unta saanut en iltaisin
Aamuun asti mä kattoon tuijotin
Ihmiset mulle sanoi niin
Jos et muutu voit joutua helvettiin

Olin poika nimeltä päivi
Enkä tiennyt oonko romeo vai julia
Olin poika nimeltä päivi
Tahdoin vain suudella sun maalattuja huuulia

Antaa ihmisten tuijottaa
Vaikka joskus se onkin niin vaikeaa
Ystävyys meitä yhdistää
Etäisyys tekee sielussa kipeää

Olin poika nimeltä päivi
Enkä tiennyt oonko romeo vai julia
Olin poika nimeltä päivi
Tahdoin vain suudella sun maalattuja huulia

Olin poika nimeltä päivi
Enkä tiennyt oonko romeo vai julia
Olin poika nimeltä päivi
Tahdoin vain suudella sun maalattuja huulia.

Friday, April 6, 2007

Sash! - The Trip 1:03 (feat. Inka)

Sanat: Sascha Lappessen

Ahaa ohaoaa
Ahaa ohaoaa
This is The Trip
The game that we play
Looking for meanings
Driftin’ away
Music's my language
And all I can say
Is that you are the ride
That takes me away
Ahaa

Takes me away
Takes me away
Takes me away
Takes me away
Takes me away
Takes me away

Ahaa ohaoaa
Ahaa ohaoaa
Ahaa ohaoaa
Ahaa

This is The Trip
Game that we play
Looking for meanings
Drifting away
Music's my language
And all I can say
Is that you are the one
That takes me away
-Takes me away-

Henkien
Kultamatkani on
Lauluni voima
Kuolematon
Kerronko sulle - salaisuuden
Taakse sut kantaa
Se tähtien
Ahaa

Se tähtien
Takes me away
Se tähtien
Takes me away
Se tähtien
Takes me away

Ahaa ohaoaa
Ahaa ohaoaa
Ahaa ohaoaa
Ahaa

This is The Trip
Game that we play (Ohaoaa)
Looking for meanings
Drifting away (Ahaa)
Music's my language
And all I can say
Is that you are the one
That takes me away
-Takes me away-

Thursday, April 5, 2007

Juice Leskinen - Myrkytyksen oireet

Sanat: Juice Leskinen

Ketkä piiloutui varjoon mahtavan ydinvoimalan?
Minä rakastan.
Öisen kaupungin tiedän nukkuvan unta prinsessan!
Minä rakastan.
Uusi aamu tuo tuulen tappavan ylle maailman!
Minä rakastan.
Mutta millaisen rauhan rakennan kanssa voittajan?
Minä rakastan.

Syksy saa kuin vanhus, se hymyilee,
vaikka liepeitään liekit jo nuolee.
Se on viisas: se mitään ei turhaan tee -
elää vain kunnes aurinko kuolee
Ole siinä, voin vierelläs vilkuttaa,
kun maailma hautaansa nilkuttaa.

Ketkä kaapanneet on äänen profeetan?
Teidät parannan!
Minä rakastan.
Mulle antoivat lapset saatanan demokratian.
Minä rakastan.
Tässä seison nyt lailla miljoonan nuoren katkeran.
Minä rakastan.
Olen orpo, oon lapsi vainajan - lapsi maailman.
Minä rakastan.

Kuule, istuta vielä se omenapuu.
Vaikka tuli jo tukkaasi nuolee.
Vaikka huomenna saaste jo laskeutuu.
Vaikka huomenna aurinko kuolee.
Hyvin mielin voin vierelläs vilkuttaa,
kun maailma hautaansa nilkuttaa.

Ole siinä, on helpompi olla niin.
Ole siinä, kun liekit mua nuolee.
Ole siinä ja tuskasi taivaisiin
huuda vasta kun aurinko kuolee.
Sinä voit minun vierellä vilkuttaa,
kun maailma hautaansa nilkuttaa.

Wednesday, April 4, 2007

Irwin Goodman - Haistakaa paska koko valtiovalta

Sanat: Vexi Salmi

Haistakaa paska koko valtiovalta
Ette osaa muuta kun verottaa
Muutenkin touhu tuntuu holtittomalta
Kaikki pitäs kerralla erottaa

On siinä meillä omituinen sakki
Kaikki sitä johtohommiin pääseekin
On nyt jo tyhjä joka jätkän takki
Mutta verotus vain jatkuu hurjemmin
On aivan turhaa enää tehdä työtä
Verot vievät koko palkan kuitenkin
Saat viettää monta unetonta yötä
Herrat teki elämästä helvetin

Haistakaa paska koko valtiovalta
Ette osaa muuta kun verottaa
Muutenkin touhu tuntuu holtittomalta
Kaikki pitäs kerralla erottaa

On herrain helppoo lakejansa lyödä
Sillä ei ne niitä koske kuitenkaan
On hauska edustaa ja lounaat syödä
Kansa lystin kustantaa kun hommaillaan
Ja kun on verorahat kaikki juotu
Kansa kyllä pikkuvipin järjestää
Vain päätös niin on lisävero luotu
Sillä lailla kassahuolet selviää

Haistakaa paska koko valtiovalta
Ette osaa muuta kun verottaa
Muutenkin touhu tuntuu holtittomalta
Kaikki pitäs kerralla erottaa

Ja haistakaa paska koko valtiovalta
Ette osaa muuta kun verottaa
Muutenkin touhu tuntuu holtittomalta
Kaikki pitäs kerralla erottaa

Haistakaa paska!

Tuesday, April 3, 2007

Miljoonasade - Lapsuuden sankarille

Sanat: Heikki Salo

Miltä tähdet tuoksuu
Entä luinen kuu
Soiko maapallon liikkeessä fuuga hiljainen
Miltä Afrikka näyttää
Heiluuko Suomen lanteet
Vai onko tänne pilvet pesineet

Lennä Juri Gagarin
Lennä Juri Gagarin
Tule elävänä takaisin
Lennä Juri Gagarin
Lennä Juri Gagarin
Tule elävänä takaisin

Näätkö laukausten juovat
Kun ne maailmaa rikki neuloo
Ja ihmiset häpeilee viattomuttaan
Näätkö rahan liikkeen
Näätkö minne se menee
Aselastit vaihtaa omistajaa

Lennä Juri Gagarin lennä
Lennä Juri Gagarin
Tule elävänä takaisin
Lennä Juri Gagarin lennä
Lennä Juri Gagarin
Tule elävänä takaisin

Näätkö minun katseeni sieltä
Vielä se on lämmin
Näätkö rakastavaiset kaupungin päällä
Ja kun kuulokkeet laitat korviin
Ja väännät volyymin kymppiin
Kuuletko lapsien syntyvän täällä

Lennä Juri Gagarin lennä
Lennä Juri Gagarin
Tule elävänä takaisin
Lennä Juri Gagarin lennä
Lennä Juri Gagarin
Tule elävänä takaisin
Lennä Juri Gagarin lennä
Lennä Juri Gagarin
Tule elävänä takaisin

Monday, April 2, 2007

Eppu Normaali - Suomi-ilmiö

Sanat: Mikko Saarela

Vaikka Harrisburgissa täytyy ikkunat sulkea
Voi Suomessa aina huoletta kulkea
Harrisburg on jossain toisella planeetalla
Ei sellaista voi sattua
Koivun ja tähden alla

Voiko täydellisyyttä olla olemassa missään muodossa
Totta toki muunmuassa Olkiluodossa
Ei mikään oo niin viisas kuin insinööri
On täydellisiä
Joka nippeli ja rööri

Uraani halkeaa
Ja tuottaa lamppuun valkeaa
Mutta millään muilla mailla
Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla

On erehtymättömyyttä meillä melko valikoima
On UKK, YYA sekä Imatran Voima
Ei mikään vaara meidän kuvioihin mahdu
Jollei sitten Kiinassa
Suomi-Ilmiöitä tapahdu

Uraani halkeaa
Ja tuottaa lamppuun valkeaa
Mutta millään muilla mailla
Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla

Uraani halkeaa
Ja tuottaa lamppuun valkeaa
Mutta millään muilla mailla
Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla

Uraani halkeaa
Ja tuottaa lamppuun valkeaa
Mutta millään muilla mailla
Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla.

Sunday, April 1, 2007

Moon Cakes - Damage Control

Sanat: Aino Roivanen

Don´t believe in lies
Think you´re very wise

Heaven above sea
My concern about me
I think we are ruled by
Jokers and liars
And depending on those
Cables and wires

Heaven above sea
My concern about me
Why not
Make objections now
Knowing exactly
What we have done

She has boiled dry

Don´t believe in lies
Think you´re very wise

Heaven above sea
My concern about me
Close to midnight
They pray for rain and they are
Depending on those
Cables and wires

Heaven above sea
My concern about me
It´s an exercise
In damage control
Knowing exactly
What we have done

She has boiled dry

Don´t believe in lies
Think you´re very wise

Alkusanat

Tänään alkaa tähän blogiin kertymään sanoituksia. Lähinnä suomalaisia kai, tai eihän sitä tiedä, että mitä tänne jaksaa laittaa. Ainakin nyt aluksi olisi tarkoitus lisäillä näitä tänne lähes joka päivä, mutta saa nähdä jaksaako. Mitään selkeätä linjaa en tule ottamaan sen suhteen, että minkälaisia tekstejä tänne lisäilen. laitan ihan sitä mikä sattuu milloinkin miellyttämään, joten kärsikää.